Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.09.2011 - 10:31

Bilteman syteketikuista ja kahvinsekoitustikuista pääasiassa tekemäni leikkimökki näyttää tällä hetkellä tältä.

Seura tekee kaltaisekseen, tai jotain. Käyn kerran viikossa nukkekoteilemassa ja tänä syksynä teen kaikenlaista ihan itselleni. Leikkimökki, tilkkupeitto ja muutama muukin juttu on aloitettu elokuun puolivälin jälkeen. Viime talvena tehtiin yhdessä Föriä ja Puutorin vessaa, hienot niistäkin tuli, moni kävikin katsomassa niitä heinä-elokuussa Mini Turku -asuntomessuilla.

Tämä on hyvä harrastus, sillä nukkekoteilu aika on kaikki suoraan pois leipomisesta ja niiden syömisestä, näin olen järkeillyt.

10.09.2011 - 09:22

Käväisin heinäkuussa Forssan nukkekotimarkkinoilla ja ostin Taru Astikaiselta tämän nukkepariskunnan ja heidän tyttärensä. He asustavat mahdollisesti uutta taloa joskus, siihen saakka saavat loikoilla pienoishuoneen sängyllä.

Lähemmin vielä kaksi viikkoa sitten tekemäni tilkkupeitto. 123 palaa + reunasuikaleet.

10.09.2011 - 09:10

Haaveilen tällaisesta ihmis/nukkeperheen kodista. Tein sitä varten pienoismallinkin, vaikka sitten siihen nukkekotiin laitettavaksi oman kodin pienoismalliksi.

09.09.2011 - 22:08

Lastenhuoneessa on monta sänkyä

Ullakkotila

Kylppäri on keskeneräinen

 

09.09.2011 - 22:04

Isovanhempien makuuhuone

09.09.2011 - 22:02

Keittiö

Työhuone ompeluhommiin.

Olohuone

09.09.2011 - 21:50

Työhuoneeni pöydällä on isohko talo, jossa asustaa pupujen perhe ja isovanhempineen. Taloon inspiraation olen saanut Jill Barklemin kirjojen kuvituksesta.

Kellarikerroksessa on kaksi erillistä tilaa.

Juustoille ja juomille oma puolisko.

Nämä maanataina aloittamani tynnyrit tulee tuonne alas,jonkinlainen teline pitää vielä kehittää..

 

09.09.2011 - 11:04

Pari kuvaa kahvilatalosta, ulkoa ja sisältä

09.09.2011 - 10:49

Päätin sittenkin jatkaa blogittamista nukkekotipuuhailuistani.

Tässä kuva kesältä, nukkekotimaista fiilistä Amsterdamista.

Kirjoittaja

Jatkoa edelliselle blogilleni Ninnan nukkekotipäiväkirja

Arkisto
2011